Uutiset

Orivesi Priden kannanotto

Orivesi Pridessa 2.8.2025 järjestettiin keskustelupaja, jossa kerättiin sateenkaari-ihmisten kokemuksia Orivedellä elämisestä ja pohdittiin, kuinka Orivedestä voitaisiin tehdä parempi paikka kvääreille. Keskustelupajan pohjalta laadittiin seuraava kannanotto, joka luettiin ääneen Orivesi Priden lavalla.

Oriveden ilmapiiri on pitkään ollut sellainen, että omana itsenään oleminen, kaapista ulkona oleminen on vaatinut valtavasti rohkeutta. Jos on uskaltanut olla julkisesti sateenkaari-ihminen vaikka yläkoulussa tai lukiossa, on joutunut silmätikuksi ja saanut osakseen huutelua, viheltelyä, pahimmillaan on joutunut niin vakavasti hakatuksi, että on hajonnut sekä ruumis että mieli. Moni on pysynyt kaapissa, moni on muuttanut pois heti kun on voinut. Yhä edelleen on vahvana asenne, että sateenkaariasiat eivät kuulu päiväkotiin tai kouluun ja että on vain tyttöjä ja poikia ja sillä selvä.

Mutta muutosta ilmapiirissä on nähtävissä. Etenkin kirjoittajalukiossa on queer-ilmapiiriä ja opettajat siellä osaavat ottaa sateenkaariasiat huomioon. Ja nyt olemme saaneet priden Orivedelle, sekin on merkki asenteiden muuttumisesta.

Tarvitaan kuitenkin vielä paljon työtä, jotta jokaisella on aidosti tilaa olla oma itsensä. Muutos lähtee meistä jokaisesta. Se lähtee koulujen ja päiväkotien opettajista ja muista aikuisista, jotka puuttuvat nimittelyyn ja kiusaamiseen ja näyttävät esimerkillään, kuinka erilaisuus kohdataan normaalina ja luontevana osana ihmiseloa. Se lähtee kunnallispoliitikoista, jotka päätöksillään rakentavat puitteita itse kullekin elää Orivedellä omana itsenään. Se lähtee sinusta ja minusta, meistä jokaisesta, jotka voimme ottaa huomioon, että me kaikki olemme erilaisia, ja voimme kohdata toisemme avoimin mielin ja kunnioituksella.

Pidetään yhdessä huoli, että Orivesi on hyvä ja turvallinen paikka myös sateenkaari-ihmisille ja että kenenkään ei tarvitse jäädä kaapin ahtauteen.

VIERASKYNÄ

PRIDE ON SEKÄ JUHLA ETTÄ MIELENOSOITUS – juhlia ei  kuitenkaan voi ihmisoikeuksien kustannuksella 

Kesä ja lukuisat Pride-tapahtumat ovat tuoneet mukanaan jälleen kerran myös kiistelyn siitä, että onko Pridessa enemmän kyse juhlimisesta vai mielenosoituksesta sekä onko juhlimiselle edes sijaa keskustelussa, kun niin monen ihmisryhmän oikeudet eivät  vieläkään toteudu. Itse koen, että nämä eri näkökulmat eivät sulje toisiaan pois. Pride on sekä juhla että mielenosoitus, ja moniäänisen yhteisön vahvuus lähtee näiden moninaisten  näkökulmien kunnioittamisesta. 

Kiivaiden keskustelujen keskellä voi välillä unohtua, että sateenkaarioikeuksien eteen saadut voitot ovat tapahtuneet melko lyhyen ajan sisällä. Ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin kuin 60 vuotta, kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos ja 50 vuotta, kun  homoseksuaalisuus oli luokiteltu sairaudeksi. Toisaalta tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa vasta kahdeksan vuotta ja harva enää muistaa miten värikästä keskustelu avioliittolain muuttamista edeltävältä ajalta oli. Moni sellainen mielipide, mistä nykyään  joutuisi jo vastuuseen, oli varsin sallittua vielä kymmenen vuotta sitten – ja koetaan edelleen sallituksi etenkin transihmisten oikeuksista puhuttaessa. Translain uudistaminen on kuitenkin tuonut toivottua helpotusta transihmisten elämään ja transyhteisön on ollut mahdollista näkyä ja kuulua moninaisuudessaan arkisessa elämässä.  

Kun keskustelemme oikeudesta juhlimiseen ja siihen keskittymiseen, on siis hyvä muistaa, että isolla osalla sateenkaariyhteisöstä on ollut vain vähän aikaa juhlia. Vähemmistöihin kuuluvien ihmisten traumat eivät häviä yhdessä yössä lakien muuttumisen myötä, vaan  kamppailut haitallisia asenteita vastaan jatkuvat pitkään sen jälkeen. On minusta selvää, että jaksaakseen arjen kamppailuja on myös juhlimiselle, ilolle ja ylpeydelle oltava tilaa itseisarvoisesti. Joissakin yhteisöissä ollaan vasta ottamassa aktivismin ensimmäisiä askelia, kuten Suvi-seuroissa lgbtiaq+ -aiheisia tarroja oman turvallisuutensa uhalla jakanut Tarratoimikunta on tuonut ansiokkaasti esiin – tällaisissa konteksteissa ilo on usein  jopa radikaalia. 

Samaan aikaan on yhtä kaikki selvää, ettei ilo ja juhliminen saa olla tekosyy yhteisön sisäisten vähemmistöjen kamppailujen unohtamiseksi tai ihmisoikeusteemojen työntämiseksi syrjään. Pride on aina ollut ensisijaisesti mielenosoitus, jonka etulinjassa  ovat olleet alusta alkaen marginalisoiduimmat yhteisön jäsenet. Tämä on hyvä muistaa Suomessakin, sillä edellä mainituista hienoista asioista huolimatta esimerkiksi translasten  ja -nuorten oikeudet eivät toteudu, ei-binääriset ihmiset ovat edelleen näkymättömiä yhteiskunnan rakenteissa, rasismia kohtaavien sateenkaari-ihmisten täytyy usein ottaa valtavia riskejä tullakseen näkyväksi yhteiskunnassa ja harva edes muistaa  seksityöntekijöiden oikeuksia edelleen, vaikka ne ovat läheisesti kytköksissä sateenkaarioikeuksien toteutumiseen ja esimerkiksi Stonewallin mielenosoitukset lähtivät aikoinaan liikkeelle mustien seksityötä tekevien transihmisten johtamana. 

Lgbtiaq+ -yhteisö on elänyt pitkän historian erilaisten sorron rakenteiden keskellä ja näin ollen harva yhteisöön kuuluva on täysin välinpitämätön kohdatessaan epäkohtia ja sortokoneistot tunnistetaan melko tarkasti myös muiden kuin oman vähemmistöryhmän kontekstissa. Tästä huolimatta yhteisön toiminnassa on usein puutteita ja joitakin marginaaliin jääviä aiheita tunnistetaan edelleen huonosti. Esimerkiksi heinäkuussa  vietettävä vammaisten Pride-kuukausi on noteerattu edelleen vaatimattomasti etenkin muuhun juhlintaan nähden, Pride-tapahtumia järjestetään edelleen esteellisissä tiloissa ja yleisessä puheessa tunnistetaan ihmisten esteellisyyksiä huonohkosti. Myös keskustelu Priden asemasta globaalien sortorakenteiden keskellä on pitkälti käymättä – lgbtiaq+ – oikeuksien käyttäminen keppihevosena Israelin suorittaman Gazan kansanmurhan ja  palestiinalaisten sorron puolustelemisessa on vain yksi – joskin äärimmäinen – esimerkki.  Vastuu omien etuoikeuksien tunnistamisesta ei ole päättynyt, vaikka keskustelu aiheesta  onkin jäänyt akuuttien kriisien jalkoihin. 

Joten juhlimisen keskelläkin on hyvä muistaa, että oma ilo lepää edelleen sortorakenteiden päällä ja työ ei lopu ennen kuin kaikki vähemmistöjen sisäisetkin vähemmistöt ovat vapaita. Katse onkin mielestäni kiinnitettävä ennen kaikkea yhteisöön ja sen keskinäisen  solidaarisuuden vahvistamiseen – jokainen voi omalla tahollaan pohtia, miten voisi yhteisön sisällä edesauttaa sitä, että toisilla yhteisön jäsenillä olisi helpompi hengittää ja minkälaisia toimintamalleja olisi hyvä muuttaa, jotta yhteisö olisi aidosti inklusiivinen.  Kukaan meistä ei voi antaa kamppailulle kaikkeaan eikä yksilöiden suorittaminen ole koskaan yksinään riittävää, mutta mitä useampi tekee jotain, sen voimakkaampi muutosvoima sateenkaariyhteisö voi yhdessä kokonaisuutena olla. 

Minulle toivoa luovat juuri tällaiset pienempien paikkakuntien tapahtumat kuten Orivesi Pride on – pienen keskisuomalaisen kunnan kasvattina tunnistan, että jo tapahtuman järjestäminen on itsessään iso voitto ja syy juhlaan. Joten toivon jokaiselle oman näköistä Pride-kesän viettämistä – kunhan teet jotain sen eteen, että maailma olisi hivenen parempi paikka huomenna, lähivuosina ja myös kauempana tulevaisuudessa. 

Riikka Pöntinen 

Kirjoittaja on Valtakunnallisen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry:n perustaja ja puheenjohtaja, Tampereen Vasemmiston varavaltuutettu, queerfeministinen yhteiskunnallinen vaikuttaja sekä positioltaan vammaton panseksuaali cis-nainen, joka yrittää tulla sinuiksi suomalaiskarjalaisten juuriensa kanssa.

VIERASKYNÄ

Hän seisoo peilin edessä ja vertailee hameita. Luomiväri kimaltaa vihreänä, hiukset ovat kahdella palmikolla. En ole pitkään aikaan nähnyt häntä yhtä eloisana. Vaikka tiedän, että hänen pintansa alla kuplii, hän jaksaa silti yrittää hymyillä huulikiillosta kimaltavilla huulillaan.

“Pitäisikö mun kuitenkin laittaa se pitempi hame?” Hän pyörähtää kerran ympäri. Musta hame on lyhyt eikä ylety peittämään polvia. Näen, kuinka hän tarkkailee jokaista senttiä ja pelkää.
“Tuo näyttää ihanalta sulla”, vastaan hymyillen. Se saa hetkeksi hänen hymynsä jäämään, mutta varjo hiipii hänen piirteisiinsä. “Mikä hätänä? Mietitkö sä…”
Hänen suunsa piirtyy viivaksi.
“Jos mutsi tuleekin vastaan. Se ei ole koskaan nähnyt mua hameessa.”

Tartun häntä käsistä. Toiseen peukalonkynteeni olen maalannut sateenkaaren, toiseen pinkkiä, valkoista ja sinistä. Hän ei uskalla vielä liputtaa, vaikka menemmekin ulos ensimmäistä kertaa käsi kädessä. Minä liputan hänenkin puolestaan. Minä voisin huutaa koko maailmalle, että rakastan häntä.

“Ei sun tarvitse miettiä sun äitiä nyt. Mä olen tässä”, kuiskaan ja vedän hänet pitkään halaukseen. Hänen hartiansa vapisevat aavistuksen, mutta hän pitää silti tiukasti minusta kiinni. Hänen parfyyminsa hedelmäinen tuoksu leijailee eteisessä ja sekoittuu omaani. Hän on niin kaunis omana itsenään, kaikki hänessä tuntuu oikealta, kun näen hänet kimalletta huulissaan ja hame yllään. Pian kaikki näkisivät, kuka hän todella on.

“Oletko valmis?” kysyn ovella. Hän vetää syvään henkeä, katsoo itseään peilistä vielä kerran.
Avaan oven ja tartun hänestä. Minä en päästäisi irti.

Tekstin on kirjoittanut Sara Hallamäki, kirjallisuuden maisteri ja paljasjalkainen orivesiläinen.

VIERASKYNÄ

Pride sai alkunsa Stonewallin mellakoista vuonna 1969, jolloin järjestettiin spontaaneja mielenosoituksia vastustamaan poliisiviranomaisten mielivaltaisia häirintätarkoituksessa tehtyjä ratsioita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen suosimiin yökerhoihin. Nämä mellakat olivat ensimmäisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainoja vastustavia mielenosoituksia Yhdysvalloissa. 

Mellakoiden vuosipäivänä vuonna 1970 järjestettiin ensimmäisiä pride-mielenosoituksia, ja mielenosoituksia alettiin järjestämään ympäri Yhdysvaltoja ja ympäri maailmaa. Suomessa on vietetty vuodesta 1975 vuoteen 2000 tapahtumaa nimeltä Vapautuspäivät Seta ry:n perustamisen vuosipäivänä mielenilmauksena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Tampereella taas on vietetty vuodesta 1988 Leimautumispäiviä, joiden tarkoituksena oli tuoda suuren yleisön nähtäville sateenkaarikulttuuria ja rakentaa yhteiskunnallista yhteisymmärrystä ja solidaarisuutta vähemmistöryhmiä kohtaan. 

Pridella on siis pitkä historia. Ensimmäisestä sysäyksestä tähän päivään on 56 vuotta, eli yli puoli vuosisataa. Silti, edelleen pridea tarvitaan enemmän kuin koskaan. Tutkimusten mukaan kaikkien nuorten hyvinvointi on heikentynyt, mutta yhteiskunnan ja ympäristön syrjivät ja väkivaltaiset rakenteet heikentävät erityisesti sateenkaarinuorten hyvinvointia. Yhdenvertainen kohtelu on taattu muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksessa, yhdenvertaisuuslaissa, tasa-arvolaissa ja Suomen perustuslaissa, mutta valitettavasti huolimatta näistä laajoista lakikokonaisuuksista ja velvoittavista sopimuksista, sateenkaari-ihmiset kohtaavat yhä (ja enenevissä määrin) syrjintää, vihaa, häirintää ja väkivaltaa. 

Väestön ikääntyessä myös sateenkaarisenioreiden määrä kasvaa. Sateenkaarisenioreilla on samanlaisia pelkoja liittyen esimerkiksi palveluasumiseen kuin muillakin ikätovereilla, mutta näiden lisäksi he joutuvat pohtimaan saavatko olla ikäihmisenä palveluissa sellaisia kuin ovat. Sateenkaarisenioreilla yksinäisyyden kokemukset ovat keskimääräistä yleisempiä, koska läheisiä ei välttämättä enää ole tai oma perhepiiri on jopa aikoinaan henkilön hylännyt seksuaalisuutensa tai sukupuoli-identiteettinsä takia. 

Maailma ei ole vielä valmis, ylempänä vain muutama esimerkki tästä. Olen jo lukuisia kertoja nähnyt internetissä pyörivän tekstin, jossa todetaan ”pridea tarvitaan niin kauan kun yksikin sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva ihminen ajattelee, että olisi parempi olla kuollut kuin oma itsensä.” Pride on ennen kaikkea mielenosoitus, mutta se on myös turvallisempi tila, paikka, jossa jokainen (myös muut kuin sateenkaari-ihmiset) saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Pride on hyväksyntää, rakkautta ja arvostusta. 

Muistan itse nuorena pienen eteläpohjalaisen kunnan poikana, kun pääsin ensimmäistä kertaa pride-tapahtumaan. Siihen aikaan pride järjestettiin lähinnä isoimmissa kaupungeissa. Osallistuin Helsinki Pride -kulkueeseen ja tunsin valtavaa ylpeyttä itsestäni sekä merkityksellistä yhteyttä kaikkiin niihin tuhansiin ihmisiin, jotka olivat kokoontuneet yhteen: he olivat minun ihmisiäni ja minä olin turvassa. 

Kiitos kaikille teille, jotka järjestätte pride-tapahtumia. Ne ovat monelle äärettömän tärkeitä ja merkityksellisiä tapahtumia. Teille kaikille haluan sanoa, että jokainen teistä on arvokas, ainutlaatuinen ja rakastettu juuri sellaisina kuin olette. 

Hyvää Orivesi Pridea!

Mico Ylimäki

toiminnanjohtaja

Sinuiksi ry

VIERASKYNÄ

”Jokaisella on oikeus olla oma itsensä – myös Orivedellä

On suuri kunnia saada kirjoittaa Orivesi Priden vieraskynä. Haluan lämpimästi kiittää tapahtuman järjestäjiä siitä tärkeästä työstä, jota teette näkyvyyden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien eteen.

Pride ei ole vain juhla – se on ennen kaikkea protesti. Se on muistutus niistä oikeuksista, joita on taisteltu – ja jotka eivät vieläkään ole itsestäänselvyyksiä kaikille. Vaikka Orivedellä ei nähdä kulkuetta, on tärkeää pitää mielessä, että Priden juuret ulottuvat vuoden 1969 Stonewallin mellakoihin – aikaan ja paikkaan, jossa rohkeat ihmiset asettuivat ensimmäistä kertaa näkyvästi vastustamaan syrjintää.

Aikana jolloin tasa-arvo halutaan taas globaalisti polkea on iso teko järjestää Pride. Orivesi Pride on tärkeä. Siksi on tärkeää järjestää Pride myös pienemmillä paikkakunnilla. Oikeus olla oma itsensä ei kuulu vain suurten kaupunkien keskustoihin – sen kuuluu ulottua jokaiseen kylään, taajamaan ja kaupunginosaan. Yhdenvertaisuus, näkyvyys ja yhteisöllisyys ovat oikeuksia, jotka kuuluvat meille kaikille – riippumatta siitä, missä asumme.

Orivesi Pride kunnioittaa Priden historiaa, ja tekee sen avoimena, päihteettömänä ja kaikille turvallisena tilana. Tämä on juuri sitä toivoa ja solidaarisuutta, jota maailma tarvitsee enemmän – erityisesti nyt, kun ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan jälleen monin paikoin.

Kiitos, että pidätte ääntä. Kiitos, että luotte tilaa. Kiitos, että ette unohda.

Rakkaudella ja ylpeydellä,

Fatim Diarra”

Koska olet täällä, olet varmaan huomannut että nettisivumme ovat nyt auki!

Orivesi Pride on ollut työn alla jo pitkään. Meitä on pieni porukka rakentamassa tapahtumaa. Tapahtumaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä Tule mukaan -sivun lomakkeen kautta.