Mico Ylimäki
Pride sai alkunsa Stonewallin mellakoista vuonna 1969, jolloin järjestettiin spontaaneja mielenosoituksia vastustamaan poliisiviranomaisten mielivaltaisia häirintätarkoituksessa tehtyjä ratsioita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen suosimiin yökerhoihin. Nämä mellakat olivat ensimmäisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainoja vastustavia mielenosoituksia Yhdysvalloissa.
Mellakoiden vuosipäivänä vuonna 1970 järjestettiin ensimmäisiä pride-mielenosoituksia, ja mielenosoituksia alettiin järjestämään ympäri Yhdysvaltoja ja ympäri maailmaa. Suomessa on vietetty vuodesta 1975 vuoteen 2000 tapahtumaa nimeltä Vapautuspäivät Seta ry:n perustamisen vuosipäivänä mielenilmauksena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Tampereella taas on vietetty vuodesta 1988 Leimautumispäiviä, joiden tarkoituksena oli tuoda suuren yleisön nähtäville sateenkaarikulttuuria ja rakentaa yhteiskunnallista yhteisymmärrystä ja solidaarisuutta vähemmistöryhmiä kohtaan.
Pridella on siis pitkä historia. Ensimmäisestä sysäyksestä tähän päivään on 56 vuotta, eli yli puoli vuosisataa. Silti, edelleen pridea tarvitaan enemmän kuin koskaan. Tutkimusten mukaan kaikkien nuorten hyvinvointi on heikentynyt, mutta yhteiskunnan ja ympäristön syrjivät ja väkivaltaiset rakenteet heikentävät erityisesti sateenkaarinuorten hyvinvointia. Yhdenvertainen kohtelu on taattu muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksessa, yhdenvertaisuuslaissa, tasa-arvolaissa ja Suomen perustuslaissa, mutta valitettavasti huolimatta näistä laajoista lakikokonaisuuksista ja velvoittavista sopimuksista, sateenkaari-ihmiset kohtaavat yhä (ja enenevissä määrin) syrjintää, vihaa, häirintää ja väkivaltaa.
Väestön ikääntyessä myös sateenkaarisenioreiden määrä kasvaa. Sateenkaarisenioreilla on samanlaisia pelkoja liittyen esimerkiksi palveluasumiseen kuin muillakin ikätovereilla, mutta näiden lisäksi he joutuvat pohtimaan saavatko olla ikäihmisenä palveluissa sellaisia kuin ovat. Sateenkaarisenioreilla yksinäisyyden kokemukset ovat keskimääräistä yleisempiä, koska läheisiä ei välttämättä enää ole tai oma perhepiiri on jopa aikoinaan henkilön hylännyt seksuaalisuutensa tai sukupuoli-identiteettinsä takia.
Maailma ei ole vielä valmis, ylempänä vain muutama esimerkki tästä. Olen jo lukuisia kertoja nähnyt internetissä pyörivän tekstin, jossa todetaan ”pridea tarvitaan niin kauan kun yksikin sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva ihminen ajattelee, että olisi parempi olla kuollut kuin oma itsensä.” Pride on ennen kaikkea mielenosoitus, mutta se on myös turvallisempi tila, paikka, jossa jokainen (myös muut kuin sateenkaari-ihmiset) saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Pride on hyväksyntää, rakkautta ja arvostusta.
Muistan itse nuorena pienen eteläpohjalaisen kunnan poikana, kun pääsin ensimmäistä kertaa pride-tapahtumaan. Siihen aikaan pride järjestettiin lähinnä isoimmissa kaupungeissa. Osallistuin Helsinki Pride -kulkueeseen ja tunsin valtavaa ylpeyttä itsestäni sekä merkityksellistä yhteyttä kaikkiin niihin tuhansiin ihmisiin, jotka olivat kokoontuneet yhteen: he olivat minun ihmisiäni ja minä olin turvassa.
Kiitos kaikille teille, jotka järjestätte pride-tapahtumia. Ne ovat monelle äärettömän tärkeitä ja merkityksellisiä tapahtumia. Teille kaikille haluan sanoa, että jokainen teistä on arvokas, ainutlaatuinen ja rakastettu juuri sellaisina kuin olette.
Hyvää Orivesi Pridea!
Mico Ylimäki
toiminnanjohtaja
Sinuiksi ry
Vastaa